Hyytää hyytää!

Voehan hyhmä sentään! Sitä on saanut tämän kuukauden toistella jatkuvasti. Virtaava vesi, kova pakkanen ja lumisadekin siihen omalta osaltaan hyydyttää kosket tällä hetkellä. Hyydepatojen perässä ollaan saatu juosta jo ihan kyllästymiseen asti tässä kuussa. Ely-keskuksen miehetkin ovat käyneet räjäyttelemässä hyydepatoja jo ihan urakalla. Myös kaivuri on ollut tarpeeseen niiden purkamisessa.
Pielavedellä on kaksi koskea, jotka ovat melkein jokatalvinen riesa niiden hyytymisten suhteen. Koivujoki ja lampaanjoki. Lampaanjoki on työllistänyt eniten, koska siellä on vanha mylly, jonka kävelysillan ja padon kohdalle muodostuu kunnon hyhmäkerros.
Siellä sitä on kiva uiskennella +1 asteisessa virtaavassa vedessä ja yrittää lapiolla ja milloin milläkin työvälineellä möyhiä hyhmää, että se irtoaisi pohjasta ja lähtisi virtaavan veden matkassa pois. Toki ongelmiakin siitä seuraa, varsinkin kun räjäytellään ja kaivetaan kaivinkoneella. Silloin lähtevät isot hyhmä- ja jäälautat ajelehtimaan alavirtaan ja kerääntyvät johonkin kohtaan muodostaen kunnon tulpan koskeen.
Helpotusta ei ainakaan ole vielä luvassa, kun tuntuu nuo pakkaset vielä jatkuvan jonkun aikaa.
Vilkas tuo on ollut nyt muutenkin alkuvuosi, saa nähdä mitä se sitten jatkossa tuo tullessaan.

Hyhmä alkaa kertyä yhteen läjään ja estää kunnon virtauksen.

Kerran räjäytetty hyydepato, ei paljon vaikutusta! Paksuus n. 1,5-2m

Pahintahan hommassa on se, että kun hyydepato syntyy, vesi alkaa etsiä uusia uria itselleen, jolloin veden pinta koskessa nousee ja uhkaa pahimmassa tapauksessa rakennuksia. 

Kaivuri purkamassa hyhmää koskesta!

Toivotaan että kohta helpottaa ja päästään jo muihinkin hommiin välillä!


Kommentit