TURVATAAN TULEVAISUUTEMME

 Huomenna alkavat koulut ja pienet ja isommatkin koululaiset ilmaantuvat katukuvaan! Paljon siis liikkuu pieniä ihmisiä koulutiellä. Autoilijat varokoon pieniä liikkujia ja ottakaa huomioon nopeus että ajetaan sallitun rajoissa ja ehkäpä vähän allekin, ainakin koulujen lähistöllä.

Ekaluokkalaisilla ja isommillakin koululaisilla on into päällä kulkea kouluun ja ei siinä aina muista varoa ihan kaikkea tien päällä, joten meidän aikuisten pitäisi ottaa se huomioon ja liikkua sen mukaan. Vaikka niitä liikennesääntöjä kuinka kotona opetellaan niin aina nuoren mielenkiinto saattaa joissain tianteissa herpaantua ja sattuu läheltä piti tilanteita. Meillä aikuisilla EI KOSKAAN ole niin kiire ettemme ehtisi ottaa pieniä koululaisia tai muita tiellä liikkujia huomioon ajaessamme autoa tai mitä tahansa kulkuneuvoa! 

Jos meillä aikuisilla MUKAMAS on aina niin kiire niin silloin on peiliin katsomisen paikka. Silloin meillä on todella paljon opeteltavaa, ei niillä pienillä koulutien kulkijoilla! Me aikuisethan opetamme lapsemme liikkumaan liikenteessä ja oma esimerkkimme on siinäkin etusijalla, pienokaiset seuraavat miten me käyttäydymme ja imevät opit itseensä.

Joten turvataan siis tulevaisuutemme ja annetaan lapsille turvallinen koulutie! 👪

Kommentit