Tänä aamuna tuli herätys puoli seitsemän aikoihin, kun virve alkoi piipata sängyn vieressä! Siinä sitten unenpöpperössä yritin rähmäsilmillä tiirata näytöä, että mitähän siinä mahtaa lukea. Siinähän luki että tieliikenneonnettomuus: eläin osallisena! No eipä siinä muuta kuin releet niskaan ja puhelimet kainaloon ja nokka kohti paloasemaa. Olihan sitä muutama muukin herännyt samaan keikkaan, että saatiin auto täyteen miehiä. Tiedossa oli jo että ei ole henkilövahinkoja tullut, onneksi, mutta tiensiivousta olisi edessä. Paikalle päästyämme, totesimme tilanteen olevan niinkuin alkutiedot olivat antaneet ymmärtää. Kuljettajalle ei ollut tullut mitään, mutta hirvi oli loukkaantunut ja juossut metsään. Hirvestä ei ollut tietoa kuinka pahasti oli loukkantunut, mutta metsästysseuralle oli jo mennyt tieto tapahtuneesta ja pari miestä tuli paikalle kattelemaan jälkiä. Kuskilla oli kyllä rutkasti onnea onnettomuudessa, tiellä kun oli 100km/h nopeusrajoitus ja jonkun verran oli ehtinyt jarrutella ennen törmäystä. Auto ei kärsinyt kovin pahoja vaurioita, koska hirvi oli pompannut katon kautta yli, vähän tuulilasissa säröjä ja katto lommolla.
Mutta näitä niitä on taas odotettavissa, kun hirvenmetsästys alkaa viikonpäästä ja hirvet alkaa liikkua taas enemmän. Joten ollaan varovaisia siellä tienpäällä ja nopeudet kohdilleen!
Mutta näitä niitä on taas odotettavissa, kun hirvenmetsästys alkaa viikonpäästä ja hirvet alkaa liikkua taas enemmän. Joten ollaan varovaisia siellä tienpäällä ja nopeudet kohdilleen!
Kommentit