No niin, loma jatkuu ja sateet myös! Noo, eipä käy valittaminen, aivan sama minkälaiset kelit ovat kunhan on vapaata töistä. Sateiset päivät ovat menneet makuuhuoneen maalaushommissa, josta sitten tulee lastenhuone. Tänään se sitten sai lopullisen maalipinnan ja nyt vaan odotellaan sen kuivumista, jonka jälkeen voi muksut siirtää kamansa sinne. Kyllähän se huone muutti näköä, kun piirretyt tapettiseinät vaihtui vaaleaan maalattuun pintaan, joka tuo valoa lisää huoneeseen. Olis vielä toinenkin makkari saman käsittelyn tarpeessa, mutta taidetaan odottaan syksyyn sen kanssa. On sitä välillä niitä ilmojakin pidelly, että on päässy nurmikkoa leikkaamaan. Vähän kyrsii nuo voikukat tuolla nurmikolla, on takapiha keltaisenaan niitä pahimmillaan. Pitänee joku myrkky niille hakea ja kokeilla josko sellaisesta olisi apua.
Hiljaiselo jatkuu keikkarintamalla, nyt on kyllä ollu harvinaisen hiljainen alkuvuosi, että saa nähdä mitä tulee tapahtumaan. Sillon tällön ja harvakseltaan jokunen keikka aina putkahtaa, sitähän kohta vierottuu koko systeemistä jos ei ala lisää tulemaan. Noo juhannus on vielä edessäpäin ja muikkaritkin. Pitäis kuulemma palolaitoksenkin olla esillä muikkareilla, olivat kyselleet järjestäjät sitä mahdollisuutta ja kait tuo pittää suostua. Onhan se kuntalaisten hyvä tietää, että vielä se on palokunta tälläkin kylällä kun ei sitä muuten enää oikein näy, kun ei ole niitä keikkojakaan.
Luin eilen netistä että Venäjällä oli kuollut yhdeksän palomiestä metsäpalon sammutuksessa. Ikävä tapaus aina kun palomiehille sattuu jotakin hälytyksissä! Mutta nämä palomiehet olivatkin laskuvarjopalomiehiä! Siinä on sellainen homma johon minäkin haluan! Olisi se aika vänkää hypätä johonkin metsään tai maastoon sammuttelemaan etulinjaan tulipaloja kuin sissit konsanaan. Tai muuten hyppäisi vaikeakulkuiseen maastoon pelastamaan jotakin eksynyttä ja loukkaantunutta kulkijaa. Aivan mahtava homma! Siinä pelastusopistoon uusi kurssi kehitteille.
Mutta mitä täällä Suomessa on, pelkkiä Palomiehiä, anteeksi Pelastajia, jotka opiston käytyään ovat siinä hommassa loppuiän, ellei halua lähteä esimieskurssille. Ei täällä ole oikein mahdollisuutta erikoistua mihinkään, varsinkaan kun kaikki on kiinni rahasta. Aina kun yrittää päästä edes johonkin kunnon koulutukseen, niin sanotaan että ei tarvita kun Kuopiossa on jo koulutettuja tarpeeksi. Siellä on myös liuta erikoisammattimiehiä, mitä mahdollisuutta pienillä asemilla ei edes ole. Mutta näinhän se on että tasan ei käy onnen lahjat.
En sillä että minä katkera olisin, mutta kyrsiihän se.
No ne niistä vuodatuksista. Sitten television katseluun, josko sieltäkään mitään järkevää tulisi......

Kommentit