Tänään oli harjoituksen aiheena pintapelastus. Mentiin kantatie 77:a olevan sillan kupeeseen melskaamaan sorsien sekaan. =) Noo, ne sorsat olivat häipyneet siitä ennen meidän tuloa. Ne oli siinä uiskentelemassa vielä tunti ennen meidän harjoitusta, ajattelivat varmaan että kohta tulee vähän liian isoja räpyläveikkoja sinne uiskentelemaan. Jäätä oli vielä reilummin rantojen tuntumassa, mutta petti reilusti ennen sulaa, että nyt siellä saa rueta olemaan varovainen kuka siellä ikinä liikkuukin, toivottavasti ei enää kukaan. Siinä tuli harjoiteltua jäällä etenemistä, veteen menoa, henkilön pelastamista veden varasta ja rantaan tuomista. On se vaan hankalaa joskus saada se hansalauta pysymään pystyasennossa jos pelastettava oikein vastaan pistää. Lisäksi harjoiteltiin irrottautumista, jos se pelastettava sattuukin saamaan kiinni palastajastaan, sekin on oma taitolajinsa. Siinä se aika menee nopeasti kun siellä jortaanissa uida molskuttelee jäiden seassa. Oli se niin mukavaa että otamme kahden viikon päästä saman harjoituksen uudestaan. Silloin toivon mukaan on vielä hauraammat jäät, että olosuhteet olisivat vielä tätä iltaa haastavammat.
Seuraavan kerran aion mennä itsekkin järveen, kun tällä kertaa tyydyin konahtelemaan rannalta käsin. Syynä tähän oli kunnon nuhatauti.
Vielä pitäisi viikko kykkiä itekseen asemalla ja sitten saan kesämiehen kaveriksi hoitamaan rästiasioita, ja tietysti olemaan töissä että minä voin olla lomalla....=)
Olis meinaan noita lomia ja vapaita pitämättä jonkin verran, kun en ole oikein pystynyt niitä pitämään kun olen ollu yksin töissä. Mutta mikäs niitä on kohta pidellessä, kun kesästä on kuulemma tulossa kuiva ja lämmin. Taitaa ne lomat kyllä mennä pihahommissa, kun jäi syssyllä puunlehdetkin pihalle kun ei kerenny haravoida. Että taitaa tulla ennemminkin työloma kuin olla möllöttely loma.
Mutta eipä siinä, pääskysiä ja kesää odotellessa.

Kommentit