Se olis nyt sitten pääsiäinen! Joten hyvvee piäsiäistä vuan kaekille näin alakuusa, ettei vuan piäse unehtummaan! Päivä oli vaihteleva sään puolesta, aamulla oli selkeä sää ja aurinko paisteli. Sitten päivällä sateli lunta ja sen jälkeen taas paisteli aurinko. Mutta ulkona oli hyvä olla silti. Tuli otettua vaimo ja lapset mukaan ja lähettiin kävelyreissulle. Tuli siinä sitten tehtyä lumihommia pojan kanssa kävelyreissun jälkeen, kun oli taas satanu jonkun verran. Tuli sitä käytettyä lapsityövoimaakin hyväksi, routa on nostellut puuvajan oven edessä olevia kiviä ylös, ettei ovea saanut auki kuin ihan vähän raolleen, pahimmoilleen ettei meikäläinen mahtunut sisään. No ei muutakuin poika siitä sisälle, joka sitten haki puun kerrallaan sieltä mulle ohjeiden mukaan. Se on sellainen avulias aatu joka haluaa auttaa joka tilanteessa, joskus vähän liikaakin. Mutta näin saatiin pikkuhiljaa lämmityspuutkin haettua. =) Aamulla poika oli innoissaan kun "pääsiäispupu" oli käynyt piilottelemassa suklaamunia sinne tänne sisällä. Ensimmäisen löydettyään oli ihmeissään kun sellainen oli ilmestynyt olohuoneen lattialle.
Toivotaan että pääsiäisen pyhät ovat rauhallisia myös hälytysten suhteen. Hiljaista tuo on ollut nyt muutenkin. Täällä on asukkaat varmaan valistettu niin hyvin ettei kellekkään satu mitään, tai sitten minä olen pelotellut ne kunnolla ettei kukaan uskalla tehdä mitään. =)
Mutta niin tai näin, tästä jatketaan.
Kommentit