Viikonloppu tuli, oli ja meni! Kesäajassakin sitä ollaan sitten taas. On se yhtä kellojen siirtelyä tämä kesä ja talviaika, eikö tuota nyt yhdellä ajalla pärjäisi ihan hyvin. On se tietysti myönnettävä että nyt on taas illasta valosata pitempään, niin on mukava touhuilla ulkonakin pitempään. Mutta ei siinä muuten ole mitään järkee. Viikonloppu tuli oleiltua kotosalla, mitä nyt pikakeikka kaupungissa ostoksilla tuli heitettyä. Ensiviikko on taas töissä aika työntäyteinen. On paperihommia, koulutusta ,harjoitusta ja sun muuta hommaa. No siitähän mulle maksetaan. Täytyis ympätä johonkin väliin vielä Nou Hätä joukkue, jota pitäis petrata kuopion kisaa varten.
Perjantaina meillä oli liikenneonnettomuus, jossa kaksi henkilöautoa ajoi kylkikolarin. Toinen auto oli tullut stoppi merkin takaa toisen eteen. Onneksi ei tullut henkilövahinkoja, mutta autot kärsi siitäkin edestä peltivaurioita. No uutta peltiä saa aina.
Olihan ne vormulatkin taas tänä viikonloppuna. Kimi osoitti jälleen, että ei ole mikään turha jätkä, rupeaa olemaan vauhti kohillaan. Siinä on epäilijöille näyttöjä jo kahdesta kisasta ja uskon että lisää on tulossa. Kohta rupeaa palkintopalli sijat paukkumaan.
Mutta nyt uuden ajan siivittämänä, lähden kokeilemaan sänkyni mukavuutta ja peittoni pehmeyttä ja toivon että nukkumatti on armeliaalla päällä tänä yönä.

Kommentit