Kevät keikat tuopi.....

Nyt se hiljaiselo sitten loppui, kun tuli evy keikka tänään. Pitkään tuota menikin, yli kaksi viikkoa ettei ollu keikan keikkaa eikä oikein muutakaan. Mutta kevät keikkuen tulevi ja kovaa kyytiä näkyykin tulevan, kun lumet sulaa ihan silmissä. Saas nähdä miten ihmiset malttaa tänä keväänä pysyä poissa jäiltä, kun alkutalvi oli huonoa ja oikeastaan koko talvi jääkelien suhteen. Toivottavasti ne kevään viimeiset pilkkimiehet malttavat mielensä ja lopettavat ajoissa sen ettei jää viimeiseksi pilkkireissuksi. Sitä kun pitäisi katella ikkunasta ulos ja ennenkaikkea sinne jäälle eikä tuijotella edellisvuosien kalentereita että kyllä tuohon aikaan vielä pilkillä istuttiin ja jäällä liikuttiin.
No ainakin meikä saa viikon huilata, kun on viikon loman juuri aloittanut. Odottelen vaan niitä aurinkoisia kelejä että pääsis pojan kanssa ulkoilemaan ja nauttimaan auringonpaisteesta, sekä ihmettelemään mitä kaikkea ulkoa löytyy. Vielä olis töissä viimeinen rutistus NouHätäläisten kanssa kun on se aluekilpailu kuopiossa 15.4. Pitäis petrata sinne lähtevää joukkuetta että pärjäis edes jotensakkin siellä. Kevät onkin sitten kiirettä töissä, kun on tullut paljon kyselyjä poistumisharjoituksista. Kaikki on nyt jostakin syystä yhtäkkiä kiinnostuneet turvallisuusasioista ja hyvä niin. Mielelläni menen pitämään niitä, siinä näkee ja kokee itsekkin aina jotakin uutta.
Mutta tässäpä tätä taas, sauna lämpiää että eikun sinne....

Kommentit