Voihan myrsky!

Nyt on tällä hetkellä kaunis talvinen päivä! Aurinko paistaa ja pakkasta on alle 10 astetta. Erittäin hyvä ulkoilupäivä siis. Mutta viime viikko ja viikonloppu eivät sitä olleet, tuli lunta ja tuuleksi aika voimakaastikin välillä. Puiden oksilla oleva tykkylumi sai Savon Voiman ja meidän pojat liikkeelle usemapana päivänä. Sähköyhtiön miehet taisivat vaan tehdä ympäri pyöreää päivää raivatakseen linjoja ja korjatakseen katkennneita lankoja. Meidän hommaksi jäi enimmäkseen raivata tielle kaatuneita puita tai kaatumaisillaan olevia. Niitäkin riitti ihan mukavasti.
Savon Voimalle taisi rapsahtaa n. 10 milj. euron lasku sähkökatkoista ja myrskyvaurioista. Noo se huomataan sitten joskus meidän sähkölaskuissa. Pelastuslaitos varautui viikonlopun myrskyihin lisäämällä varallaolijoiden määrää. Onneksi ei kuitenkaan mitään katastrofeja tullut.

Nyt pakkasten myötä taas helpottaa, kunhan ei taas pidä pitkiä kovia pakkasia. Silloin taas tulee kuvioihin hyydepadot koskissa, niiden makuun päästiin vuosi sitten tammikuussa ja sitä leikkiä riittikin. Se jorpakossa läträäminen kun ei ole mitään hauskimmasta päästä. Onneksi ei ole nyt tiedossa pitkiä pakkasjaksoja.

Luin tuossa äsken Ilta-Sanomia ja siellä oli seuraava juttu:

Mies yksin umpikännissä ratin takana ja auto ojassa – syytti Åkea eikä saanut syytettä

Julkaistu: 19.1.2015 13:12
Ensisilmäyksellä syyllinen istui auton ratin ääressä, kahden promillen humalassa ja sylissään iso viinalasti. Auto oli ajettu tieltä ojaan.
Kihlakunnansyyttäjän mielestä poliisitutkinta ei antanut kuitenkaan selkeää näyttöä ja 60-vuotias mies säästyi törkeältä rattijuopumussyytteeltä.

Poliisi tapasi auton omistajan kuljettajan paikalta. Miehellä oli sylissään kaksi isoa Suomi-viinapulloa, joista kummastakin oli nautittu reippaasti. Poliisi epäili miestä törkeän rattijuopumuksen lisäksi ajokortitta-ajosta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Alustavassa kuulustelussa mies kertoi poliisille ajaneensa autoa ja joutuneensa ojaan, koska oli väistänyt jänistä. Ulosajo sattui viime keväänä Orimattilassa.

Esitukinnassa hän pyörsi puheensa ja kertoi ratissa olleenkin tuntemattoman Åke-nimisen miehen. Ojaan olikin ajanut Åke väistettyään eteen loikannutta jänistä.

Åkekin loikki matkoihinsa ja omistaja jäi istumaan kuljettajan paikalle jatkamaan juopottelua. Kuskin paikalle hän siirtyi, koska kallellaan olleesta autosta ei päässyt sivuovesta ulos.

Auton omistaja kertoi muuttaneensa alustavan puhuttelun kertomusta, koska oli ollut sillä hetkellä sekaisin.

Poliisi ei ollut nähnyt ulosajoa eikä saanut sen ajankohtaa selville. Poliisi kuitenkin näki omistajan tulevan kuljettajan ovesta ulos.

Kihlakunnansyyttäjä piti omistajan kertomusta Åke-kuskista ”jokseenkin epäuskottavana”. Hän kuitenkin totesi, että omistajan esitutkinnassa antamaa kertomusta ei voida osoittaa vääräksikään ja alustavassa puhuttelussa omistajan antama kertomus ei riitä näytöksi syytteen nostamiseen.

Salpausselän syyttäjäviraston syyttäjä teki jutussa syyttämättäjättämispäätöksen pari viikkoa sitten.


 Eli mitä tästä opimme, vastaavissa tapauksissa auton ratissa on aina Åke niin vältytään rattijuopumus syytteiltä.

Hyvää talvipäivän jatkoa!

Kommentit