Viime kirjoittelusta on kulunut taas aikaa ja tällä välillä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Ensiksikin varallaolo on se mikä puhuttaa niin meillä Pohjois-Savossa kuin kohta koko valtakunnassa. Me kun on jouduttu nyt silmätikuksi täällä ja muut seuraa mihin ratkaisuihin AVI päättyy meidän osalta. Ne toki sitten vaikuttavat koko Suomen kamaralla jossakin vaiheessa. Tänä vuonna on meille luvattu tehdä se 1800 tuntia ja piste. Kenellä se ylittyy niin varallaolo loppuu siihen paikkaan. No osalla kuntia jo ollaan siinä pisteessä ettei ole enää yhtään päivystäjää loppuvuonna. Mitäpähän mahtavat kunnanisät siihen sanoa jos tieto niiden korviin on kantautunut! Ensivuodesta tulee vielä tiukempi jenkka sen suhteen mutta se asia on vielä auki.
Meinasi meillä palaa terveyskeskuskin viime kuun puolella! Uutiskynnys ylittyi valtakunnallisesti. Terveyskeskuksen katolla oli tehty kattotöitä ja siitä mitä ilmeisimmin oli palo syttynyt ja sytyttänyt katon ja ilmastointikonehuoneen seinän palamaan. Onneksi palo huomattiin ajoissa ja saatiin sammutettua heti ennen kuin olisi levinnyt laajemmalle ja jopa ilmastointikanaviin. Potilaat oli evakoitu jo toiseen palo-osastoon ennen meidän tuloa että se puoli siellä ainakin toimii moitteettomasti. Kiitos henkilökunnalle.
Talvi ei ole vielä tullut kunnolla mutta välillä on ollut liukasta ja sen on huomannut. Autoja on ollut ojanpohjalla ja hirvienkin kanssa ovat törmäilleet. Onneksi henkilövahinkoja ei ole pahempia tullut.
Paloasemallakin paljastui home ja kosteusongelmia ja nyt ollaan muuttamassa toimistotilat evakkoon paikallisen lukion tiloihin. Tänään tuli tieto että ensiviikolla se muutto alkaa ja siinähän sitä hommaa sitten riittää.
Mutta ajelkaa varovasti ja nyt on jo korkea aika vaihtaa ne talvikiekot alle.
Kommentit