Päivä paloasemalla!

Tänään oli taas vuosittainen Päivä paloasemalla tapahtuma! Tapahtuma keräsi ennätykselliset 80 kävijää mikä on hieno saavutus, kiitos siitä kaikille kävijöille. Päivään kuului viisi eri rastia, palovaroitin-, alkusammutus-, poistumis-, paristojen kierrätys ja liesipalorasti. Tapahtuma alkoi kymmeneltä ja ensimmäiset tulijat saapuivat jo vähän ennenkin. Oli mukava seurata kävijöitä ja kävijämäärää, sillä onhan tuollaisen tapahtuman järjestäminen oma juttunsa.
Mukana tapahtumassa olivat myös hätäkeskuspäivystäjä ja nuohooja kertoilemassa omasta työstään ja apuna tapahtuman järjestämisessä.

Meikäläisen tuuria kuvastaa se että eilen kun olin laittamassa paloasemalla paikkoja kuntoon ja olin koko iltapäivän pessyt yksin kaikki ajoneuvot, niin eikös vähän ennen töiden loppumista tulekkin keikka. Keikalle lähdettiin Keiteleelle, missä oli keskisuuri rakennuspalo sahalla. Siellä oli syttynyt tulipalo isossa purusiilossa jossa oli n. 400 m3 purua. Aamulla oltiin jo käyty samassa paikassa, jolloin tuli oli ollut purusiilon kuljettimella. No eipä siinä auttanut kuin alkaa tyhjentää siiloa jollakin konstilla. Meikäläinen sai pikakoulutuksen kurottajan käyttöön ja eikun kaverin kanssa yläilmoihin ja tekemään reikää siilon seinään. Siinä sitä aikamme sahailtiin laikkaleikkurilla ja puukkosahalla ja eikös vaan reikä saatu aikaiseksi, n. 1,5 m kanttiinsa. Sitten sahan pyöräkuormaajaan kiinnitettiin pitkä palkki, millä se sai tökittyä purua aukosta ulos. Onneksi ei tarvinnut olla koko yötä kun pääsi vaihtoon ja nukkumaan kahdeksan tunnin jälkeen. Aamulla tuli uusi keikka sinne ja samalle siilolle, tarvittiin lisää miehiä tyhjentämään käsipelillä siiloa. Ehkä tuo on jo saatu sammututtua kun ei ole enää kuulunut mitään.

Nyt kahvin keittoon ja saunan lämmitykseen ja ottamaan loppuilta rennosti.

Kommentit

Tiina sanoi…
Aikamoinen sammutusprojekti teillä kyllä ollut kun pikakurssin sait kurottajan käyttöön ja tämän jälkeen olitte jo poraamassa reikää siiloon. Käytetäänkö kurottajaa paljon sammutustöissä? Kurottajapalvelut ovat minulle tulleet tutuksi lähinnä rakennustyömailla täällä Helsingissä mutta en tiennyt näiden käytöstä myös sammutustöissä.