Uusi vuosi, uudet tuulet!

Vuosi on taas vaihtunut! Entinen vuosi vierähti niin nopeasti ettei ehtinyt edes ajatella. Mennyt vuosi ei tuonut työnpuolesta oikein mitään muutosta, kaikki oli samaa mitä ennenkin. Edes keikkamääriin ei tullut muutosta, vaan määrä pysyi täsmälleen samana kuin edellisvuonnakin. Sairaankuljetukseen piti tulla muutoksia tämänvuoden alusta alkaen, mikä olisi saattanut vaikuttaa meidän ensivastetehtävien määrään, mutta eipä sielläkään tapahtunut mitään, joten sama meno varmaan jatkuu tämänkin vuoden.
Tämän vuoden odotetuin uutinen on pelastuslaitosten määrän vähentäminen puolella. Säästöjähän sitä silläkin haetaan, mutta pessimistisemmät ovat jo kerenneet senkin säästötalkoon tyrmäämään ja itse lukeudun tuohon ryhmään mukaan. kaikkea ei ole otettu huomioon ja kun kiireellä tehdään, niin syntyy vain kus...... no jääköön sanomatta, vaikka tuskin tätä lapset lukeekaan.
Uusi hieno ISTEKKI näki sitten päivänvalon heti toinen päivä tätä kuuta. Parin ensimmäisen päivän aikana tuntui sillä olevan tarvetta, ainakin mitä virveliikenteessä kuului, mutta nyt on hiljentynyt kummasti. Voittaneeko tuo vanhaa kunnon 020202:sta ollenkaan! Hätäkeskus kun ei anna enää tietoja, niin sama kai tuo on mistä niitä sitten kaivellaan. Uskon että suurimmalla osalla paikkakuntia on omat suorat numerot suurimmalle osalle palveluita mitä tarvitaan, tai ainakin jollakin palokuntaan kuuluvalla kaverilla.
Kaupunkilaiset voinevat tarvita istiken palveluita, kun siellä kukaan ei oikein tunne toistaan tai ainakaan auta oikein ketään.
Sen enempää väheksymättä kyseistä palvelua, mutta olisi sille rahalle ollut muutakin käyttöä!

Mutta nyt nukkumatti otti yhteyttä ja käski painua pehkuihin, joten ei auta pistää vastaan!
Hyvää alkavaa vuotta kaikille!

Kommentit