Tammikuun turinoita!

No niin, vuosi on taas pyörähtänyt käyntiin ja hommat sen kun jatkuu. Yksin saa taas tehdä töitä jonnekkin hamaan tulevaisuuteen saakka ja apumiestä ei saa kuin aina silloin tällöin. Mutta ainakin tähän saakka on alkuvuosi ollut vielä rauhallinen keikkojen suhteen, eikä vielä muutkaan työt ole hirveästi rasittaneet. No siihenkin tulenee muutoksia, kun keskiviikkona käydään asemavastaavien palaverissa Kuopiossa. Siellä varmaan saadaan pino kaupalla ohjeita ja opastusta miten siitä edespäin toimitaan ja mitä pitää rueta tekemään. Uskon että Excel taulukot saavat taas kyytiä.
Vein tuossa äsken meidän miehistöauton taas jälleen kerran pajalle, nyt ei lämmöt nouse siinä. Viimeksi kävi viime vuoden lopulla kun ei mennyt katsastuksesta läpi. No vanhaahan kannattaa aina korjata! Muuten on kalusto onneksi kunnossa.
Pitäisi alkaa pitämään Ouluntestejä pojille että saataisiin savusukelluskelpoisia riviin. Rata on valmiiksi katsottu ja testattukin ja lihaskuntotestin painotkin kaivettu pölyn seasta ja tankoihin asetettu. Nyt ei puutu kuin ne tekijät enää. Omalta kohdalta pitänee vähän siirtää testejä, kun tuli eilen käytyä pelaamassa lentopalloa pitkästä aikaa, niin nyt on paikat kipeenä. Ennestään oli jo niskat jumissa. Mutta sillä ne kivut lähtee millä ovat tulleetkin, vanha viidakon sanonta! =)
Jospa lähtis kyselemään sitä autoa sieltä pajalta niin sais lähtee rauhassa sitten kotio kun on koko arsenaali hallissa.

Muistetaanpa olla varovaisia niitten kuumien tuhkien kanssa! On jo vähälle aikaa ainakin toinen läheltä piti tilanne ettei syttynyt kunnon rakennuspaloa niistä.
Laitetaan tuhkat metallisankkoon ja mielellään kannelliseen sellaiseen, eikä jätetä sitä kuistille eikä rakennuksen seinustalle, vaan viedään kauemmaksi ettei pääse kuuma tuhka tekemään mitään vahinkoja.

Kommentit

Ivana sanoi…
Hei.

Mielenkiintoinen blogi ja hyvää tekstiä. Eksyin paikalle kun googlailin Cobra -sammutinleikkuria.

Täytyy lukaista koko blogi lävitse. Koita jaksaa kirjoitella päivityksiä.
Petri Wasenius sanoi…
Moro!
Olen tänne yrittänyt kirjoitella omia ajatuksia, pääasiassa työasioista mutta vähän muustakin.
Yritän kyllä jatkaa kirjoittelua, välillä saattaa tulla pitempiäkin taukoja mutta päivityksiä tulee jatkossakin.